13.12.2016

Uudet maalauskammiot Franks Måleri AB:lle

Syksyllä 2016 HL Group Oy pääsi toimittamaan maalauskammiot Franks Måleri AB:n Ytteressessä sijaitsevan maalaamon uuteen suunnitteilla olevaan laajennukseen. Alun perin yrityksen suunnitelmissa oli yhden maalauskammion hankinta, mutta lopulta päädyttiin kahteen maalauskammioon, joiden mitatkin löysivät lopullisiin uomiinsa toimituksen loppuvaiheessa.

Franks Målerille toimitettiin kaksi Nova Verran energiatehokasta suoraliekkikaasupolttimella toimivaa kammiota. Toinen kammio on suunniteltu isommille ja leveämmille osamaalauksille ja sen toisessa päässä on täysilevyinen rullaovi. Toinen on tarkoitettu henkilö- ja pakettiautomaalauskammioksi Herkules HLS 3200 -autonostimineen. Maalauskammioiden väliin sijoitettiin iso maalinsekoitushuone.

Projektin aikana asiakas sai HL Groupilta ja toimittajalta pohjapiirroksiin ja Cad-kuviin paikkansa pitävät kuvat ja tarkennukset. Näin tarvittavat muutostoimenpiteet tilan rakenteisiin, esimerkiksi upotukset lattiaan, saatiin tehtyä oikeille paikoilleen ja oikeisiin mittoihin. Asiakas sai HL Groupin kautta myös suunnitelmat maalauskammioiden ilmanvaihtokanaville, joille tuli saada kattorakenteiden välistä reilusti tilaa.

Kahden maalauskammion lisäksi HL Group toimitti Franks Måleri AB:lle Rupes-pölynpoistojärjestelmän, johon asiakas valitsi invertteriohjauksella toimivan turbiinin. Turbiini säästää sähköenergiaa ja säätää tarvittavan imutehon aina automaattisesti käytettävissä olevien koneiden mukaan. Lisäksi valmistelutilaan toimitettiin Herkules HLS 3200- ja Jollylift-autonostimet ja maalauskammioihin DeVilbiss DVFR-8 -paineilmasuodatinyksiköt. Maalinsekoitushuone varustettiin myös Drester-ruiskunpesukoneella.

Projektin loppuvaiheessa asiakas tilasi isomman kammion päähän vielä erillisen Nova Verran rullanosto-oven.

Kokonaisuutena projekti onnistui hyvin ja Franks Måleri AB:ssa ollaan toimitilalaajennukseen ja laitteisiin erittäin tyytyväisiä. Koulutuksen jälkeen on hyvä aloittaa maalaus uusissa tiloissa ja maalauskammioissa.

Kuvassa (oikealla) toimitusjohtaja Frank Södö ja myynti-/tuotantosuunnittelija Paul Wiklund.

http://www.franksmaleri.fi/fi/